sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tonttulakkeja ja tulitikkuleikkejä




Muutama tonttulakki vaihteeksi punaisena. 
Näissä materiaalina on collegetrikoo. Kankaat ovat uusia, mutta pitsiliinat kierrätettyä.



 Sunnuntai-illan ratoksi vielä tehtailtiin jouluisia tikkuaskeja pojan kanssa.


Huomenna on taas arkeen ajauduttava, ei auta mikään.
Mutta joulu... se on kovaa kyytiä tuloillaan. 
Ihanaa!!

Iloa kaikille alkavaan viikkoon!!

- Virve -




sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Viikon varrella väkerrettyä


Sytykesipsejä eilen olleisiin koulun joulumyyjäisiin. 
Yllättävän moni ei ollut koskaan kullutkaan moisista sytykkeistä, vaikka itse ensin kuvittelin, että nämä alkaa olla jo niiiin nähty.



Pari pikkuista kerhokassia tilauksesta pienelle prinsessalle.






Nämä tonttulakit hurahduttivat ihan täysin. 
Näitä olen tehtaillut vähän joka välissä, oli aikaa tai ei.
Punaisia myös jo tekeillä, mutta ompeluun asti eivät ole vielä ehtineet.
Kovasti olen etsiskellyt harmaita pitsiliinoja, mutta eipä löydy. Ne kun olisivat punaisissa lakeissa niin kivan näköisiä.



Pikaompeluslakki syntyi vanhasta verhosta, sattui olemaan juuri sopiva pala.



Ja lopuksi vielä pari kierrätyspussukkaa farkusta.


Joulujuttuja tekisi kovastikin mieli askarrella, 
mutta tunteja päivään tarvittaisiin muutama lisää. 

Kovasti mukavaa ja kiireetöntä uutta viikkoa kaikille!

- Virve -




torstai 2. marraskuuta 2017

Uusi farkkukassi


Joskus aikaisemmin tein pienen harmaan olkalaukun lasten farkuista. Se olikin kesällä lomakäytössä ihan sopiva, mutta työeämän tarkoituksiin tarvittiin isompipeppuisen farkuista tehty kassi. Ja eikun kirppikselle sopivien farkkujen etsintään...

Tämän tein pari viikoa sitten vanhoista farkuista ja verhoista. 
Varsin sopivaksi se osoittautuikin käytössä, mahtuu eväät ja kaikki. :)

Alkaa olla viikonloppu kohta käsillä! 
Ihanaa!!

- Virve -

tiistai 31. lokakuuta 2017

Tonttumaisia touhuja

 

Koko kesän ja syksyn olen pyöritellyt noita punaisia pitsiliinoja miettien, että koska uskaltaa päästää jouluhörhöilyn valloilleen. 
Nyt se tapahtui!
Ensimmäiset tonttulakkiversiot tein kahdella eri itsepiirretyllä kaavalla; vasemmanpuoleinen peruslakki on lasten kokoa ja oikeanpuoleinen vähän erilainen malli sopii aikuiselle. 
Näissä lakeissa materiaalina collegetrikoo, joka tavoistani poiketen ei tällä kertaa ole kierrätettyä. Myös lakin reunan resori on suoraan pakasta. Liinat ja kilikellot ovat vanhoista varastoistani, pääasiassa kirppislöytöjä. 

Näitä tehtailen kyllä lisää, niin oli mukavaa puuhaa!

Tonttuilemisiin! 

- Virve -

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Loppukesän ja syksyn tekosia

Piiiiitkän hiljaiselon jälkeen sain aikaiseksi aktivoitua blogin saralla. 
Työ vie nykyään ihan kaiken energian ja kaikki se, missä hermo lepää, jää minimiin. 
Jotain sentään loppukesän ja syksyn aikana olen saanut aikaiseksikin. Kaikkea ei ole tullut kuvattua, mutta alla muutamia juttuja.


Pari pyöreää pussukkaa kodinhoitohuoneeseen pyykkipojille (vai onko ne nykyään pyykkihenkilöitä?)
Nämä taas kierrätyskamaa: pojan vanhat harmaat farkut, pikkuliinat kirpparilta ja vuorina oleva raitakangas on vanha laskosverho.



Meikkipussi. 
Tässä käytetty vanhaa lakanaa ja laskosverhoa. 
Vetskareita ostelin kierrätyskeskuksesta kymmenittäin, niitä kun tarvitaan vähän kaikkeen.



Tuoksupusseja saunaan.
Materiaalina käytetty vanhoja paitoja ja pitsinauhoja. Sisällä koivunlehtiä. 
Mukavat koivuntuoksuiset löylyt saa, kun laittaa pussin löylyveteen likoamaan. 


Mukavaa alkavaa uutta viikkoa kaikille!

- Virve -


sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Asumus ötököille


Pojan kanssa puuhastelimme pitkin viikkoa hyönteishotellin kimpussa. 
Varastosta löytyneistä laudanpätkistä nikkaroimme yhdessä hotellirakennuksen. 
Jokainen lokeronkulma ei osunut ihan suoraan, mutta eipä tuo meitä haitannut. 
Metsästä keräsimme käpyjä, kaarnaa, heiniä, keppejä ja muita sopivia materiaaleja.
Lopuksi hotelli sai katolleen asianmukaisen nimikyltin.
Hotelli sijoitettiin aurinkoiseen ja melko suojaisaan paikkaan.
Nikkareilla oli kovin hauskaa!

Nyt vaan odotellaan asukkaita.
Toivotaan, että hotelli on pian täyteenbuukattu, ettei jouduta ottamaan yhteyttä Sukulan Jyrkiin... ;)


Hellepäivä tulossa -> mars aurinkoon!

-Virve-

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Mekko viikonlopun kunniaksi


Tänään valmistui mekko. 
Tilasin Mekkotehdas aikuisille -kirjan ja testasin Aino-mekon kaavaa.
Muuntelin sen verran, että jätin pois vetoketjun ja vuorin. Ohjeessa oli pitemmät hihat, mutta halusin mekon kesäkeleille, joten lyhensin hihat.
Kangas on kirppislöytö eli kierrätysmekko tämäkin.
Tuo kangas on joustamatonta puolipellavaa, mutta pitänee kokeilla vielä joustavasta kankaasta. Hyllyssä pari kivaa kangasta odotteleekin jo mekkoutumistaan.

Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

- Virve -


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kännykkäpussukoita

Muutama tilauspussukka kännyköille.
Näitä syntyy aika pienistäkin farkunjämistä. Vuorina näissä on erikuosisia puuvillakankaita.
Tämä on osoittautunut tosi näppäräksi näillä taskuttomilla kesäkeleillä, 
saa puhelimen ja avaimet kulkemaan mukana.

Se olis loma nyt! 🌞
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

- Virve -

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Uusi uljas ompeluhuone


Ihanaa!!! 
Sain ikioman ompeluhuoneen! Kyllä! Tuo ihana mieheni sen minulle autotalliin loihti!
Ei enää koneiden roudaamista keittiön pöydälle. Saavat olla ihan rauhassa omassa yksiössään. 
Vähän vielä sisustus on vaiheessa, mutta pikkuhiljaa...

Kesäisiä päiviä kaikille!

- Virve -

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

1 + 1 = 1



Kaapista kaivelin kaksi jo hävitystuomion saanutta, vähän kummallisen mallista
trikoopaitaa. 
Toisesta otin yläosan ja toisesta helman. Yhdistämällä niistä tuli tällainen pihapaita.

Ihania ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

-Virve-

torstai 25. toukokuuta 2017

Porkkanat ja makaronit




Sain viimein aikaiseksi hommata kangaskaupasta muovia ja pääsin kokeilemaan näitä muovipintaisia pussukoita.
Olen aiemmin tehnyt muovipussien silitys -tekniikalla näitä. mutta nämä muovipintaiset ovat varmasti kestävämpiä.
Kaikki muu näissä on kierrätysmateriaalia, paitsi se muovi. 

- Virve -

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kassi-Almana taas


Kesäkassihan siitä sitten tuli!
Pyörittelin noita pieniä pitsiliinoja pitkään, toisessa kun oli ikävä kahvitahra. 
Kassiinhan ne sitten lopulta päätyivät, kahvitahrakin näin ulkoistettu :) 
Kaikki käytetyt materiaalit lankaa lukuunottamatta kierrätettyjä. 
Kassissa on valkoinen lakanakangasvuori.

- Virve -

lauantai 13. toukokuuta 2017

Lokerikko farkuista


Pitkään "to do"-listalla ollut farkuntaskulokerikko on valmis!
Pojan sängynpäätyyn kaukosäätimille ym. härpäkkeille ihan omiaan.

Aurinkoista äitienpäiväviikonloppua kaikille!

- Virve -

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kolmiopussukoita






Pitkän aikaa on pitänyt kokeilla tehdä näitä kolmiopussukoita ja tänään otin itseäni niskasta kiinni ja tartuin toimeen. 
Kierrätysmateriaaleja kaikki jälleen, uutta vain ompelulanka. Kaikissa vuorina valkoinen lakanakangas. 
Tosi kivoja tehdä!
Vaikka kohta hukun kaikenlaisiin pussukoihin, teen vielä joku päivä isomman, meikkipussiksi sopivan version tällaisesta.

Aurinkoisia päiviä uuteen viikkoon!

- Virve -

maanantai 1. toukokuuta 2017

Paidalle uusi elämä

 Vanhasta paidasta ommeltu varakassi.


Samaisesta paidasta pari sisustussydäntä. 
Sisus on näissä loppuunkulutetun toppatakin vanua. 


Paidan hihansuista tuli vielä pieni pussukka avaimille. Ihan kätevä käytössä, koska nuo napin näköiset on oikeasti nepparit. Ei siis vaadi mitään näpräilyä.
Valkoraidalliset sydämet on tehty edellisen postauksen laskosverhosta.


Niin se on tämäkin Vappu vietetty. Hieno sää tänään ja grillikausikin tuli avattua.
Kesä voi tulla! 

- Virve -


lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vappua odotellessa


Tässä Vappua odotellessa valmistui varakassi ja pari sammutuspeitteen päällistä. 
Materiaalina näissä vanha laskosverho.

Räntää tulee taivaan täydeltä. Perinteikäs vappusää 😁!

Hauskaa Vappua kaikille, säästä huolimatta!

- Virve -

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Viikonlopun ommelluksia


Pojalle syntyi nallepuku tulevaa teatteriesitystä varten. Materiaalina fleece, hännässä ja korvissa tekokarvaa
Tekemistä olisi jälleen helpottanut huomattavasti, jos olisi ollut edes jonkinlainen kaavantapainen, mutta kyllä tuolla varmaankin esiintyy.


Viikon takainen kirppislöytö-pitsilakana muuttui sammutuspeitteenpäällisiksi. 
Raidalliset on tehty vanhoista verhoista.

Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

t. Virve

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kuulokekukkaroita


Muutama pyöreä farkkupussukka syntyi tänään pyhäpäivän ratoksi. 
Näissä voi kuljetella vaikkapa nappikuulokkeita tai käyttää ihan vain kolikkopussina.

- Virve -

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Farkkuintoilu jatkuu


Farkkujen jämiä löytyi vielä, joten penaalia ja pussukkaa pukkaa.
Tuo Volvo-merkki on peräisin muovikassin kyljestä ja päällystetty kontaktilla. 
Menee testaukseen, miten kestää pesua.

Iloista Pääsiäistä !!!

- Virve -

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Päällisiä lissää...


Kokeilin tehdä muutaman sammutuspeitteen päällisen vielä ruudullisenakin.
Tämä on niin paksua kangasta, että yksikertainen kangas riitti, yhtään ei näy läpi.
Onpas ollut huono silittäjä...

Pääsiäisvapaita odotellessa...

- Virve -

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Sammutuspeitteen päällinen


Sammutuspeite sai uudet vaatteet vanhasta pitsilakanasta.
Peite on oikeasti koivunrunkokuvioinen, joten ei edes ihan pahimmasta päästä ;).
Kuvio kuulsi aika pahasti läpi, joten tuossa kaksinkertainen kangas.

- Virve -

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kangaskoreja pitsillä

Kangaskoreja pitsinauhalla.
Farkku on kyllä loistomatskua. 
Tötterötkään eivät vaadi mitään tukikangasta, hyvin pysyvät muodossaan.

Alkaa olla tämäkin viikonloppu kohta vietetty.
Kevättä uuteen viikkoon kaikille!

- Virve -

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Farkkupenaaleita




Farkunlahkeet muuntuivat penaaleiksi.
Näihin sain käytettyä taas näitä taannoisia talvi-iltojen virkkauksiakin.

Ihanaista viikonloppua!

- Virve -

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kesäkassi farkuista





Pojalla meni kahdet farkut viikon sisällä rikki. 
Toiset saivat jatkoaikaa kesäkassina. Vuorina tässä pala vanhaa paitaa.
Toisetkin pääsevät vielä hyötykäyttöön, kunhan vaan ehtisi...

- Virve -